Puettava tekniikka yleistyy lähivuosina - sen verran paljon on nyt älykelloja tarjolla. Älykellobuumin käynnisti joukkorahoitettu Pebble pari vuotta sitten.
Nyt Pebblen uudessa mallissa on ranneke, johon kuka tahansa kehittäjä voi liittää oman sovelluksensa. Kehittäjäblogissa tarjotaan tekninen kuvaus ja pikavalmistusmalli liittimen tulostamiseksi.
Rajapintoja luvataan vasta kuukausia myöhemmin, mutta niihin tulee mahdollisuus tunnistaa lisälaite ja käynnistää sovellus automaattisesti. Gigaom kehaisee ideaa nokkelaksi: miksi ahtaa älykello täyteen ominaisuuksia, kun lisälaitteina niitä voi tuoda tarjolle mielin määrin. Hyvä esimerkki siitä, miten innovoimalla saavutetaan hetkeksi kilpailuetu. The Next Web ennakoi, että Apple julkistanee aikaa myöten oman versionsa rannekeliittimistä.
Ellei ole kehittäjän taitoja tai bisnesideaa ranneke-ekosysteemin hyödyntämiseksi, mitä väliä tällä on tavalliselle tietotyön tekijälle? Palvelujen potentiaalinen käyttäjä saatat lähivuosina joka tapauksessa olla. Käynnistetäänkö lähtölaskenta sille, milloin joku tuo markkinoille kätevän mukana kulkevan työajan seuranta -sovelluksen tai tuntilaskutusjärjestelmän, jolla kallispalkkainen asiantuntija voi osoittaa joka viisitoistaminuuttisen jollekin asiakkaalle laskutettavaksi ilman, että edes avaa kännykkäänsä!
Millaisen sovelluksen itse kuvittelet, joko kauhu- tai unelmaskenaariona?
Työblogissa kirjoitin hiljan siitä, miten digitaalisen kehityksen seuraavat viisi vuotta tulevat tuomaan meille käyttäjäkokemuksia, jotka lähestyvät taikuutta. Tämä on sen ensiaskelia.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Päällepuettavat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Päällepuettavat. Näytä kaikki tekstit
tiistai 3. maaliskuuta 2015
keskiviikko 1. tammikuuta 2014
Älykästä päällepuettavaa - mutta kuka motivoisi liikkujaa?
Onko kokemuksia tai onnistuneita esimerkkejä liikunnan pelillistämisestä hyvinvointisovellusten avulla?
Fitbit Force on USAn markkinoille syksyllä lanseerattu keskihintainen hyvinvointiranneke, jossa on myös älykellon piirteitä (ks. tuotearviot PCMAg / CNET). Tuotetta ei ole vielä saatavilla Suomessa. Vastaavaa päällepuettavaa hyvinvointiteknologiaa on itsemittauksen edelläkävijöillä jo käytössä.
Kenen kanssa olisit valmis jakamaan hyvinvointirannekkeen keräämät tietosi ja mistä hinnasta? CNETin analyytikon mielestä älykkäät päällepuettavat laitteet ("smart wearables") ovat kiistattomasti se seuraava iso juttu, ja kaksi tahoa janoaa päästä käsiksi niiden tietoihin: mainostajat ja vakuutusyhtiöt.
![]() |
Älykästä päällepuettavaa. |
Hyvinvointirannekkeissa on rajapinnat tiedon synkkaamiseen niiden omien älypuhelinsovellusten kanssa, mutta lienee vain ajan kysymys, että tiedonjakamisessa on mukana kolmansia osapuolia.
Aktiivisuuden seuraaminen synnyttää mahdollisuuksia pelillistämiseen - esimerkiksi yrityksille palkita henkilökuntaansa työkykyä ylläpitävästä elämäntyylistä.
Ainakin kotimainen Heia Heia tarjoaa työhyvinvointipalveluja yritysasiakkaille. Onko kokemuksia tai onnistuneita esimerkkejä liikunnan pelillistämisestä hyvinvointisovellusten avulla?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)